keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mokkapalamuffinit

Mokkapalojen makuisia muffineita,
tällä kertaa minimuffinivuokiin tehtyinä.
Osassa on oikea mokkapalakuorrutus
ja osassa kaakaojauheella värjättyä kermavaahtoa.

 

 
pohja
100g voita
2 kananmunaa
2dl sokeria
3½dl vehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl maitoa

Sulata voi ja nosta jäähtymään.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Siivilöi kuivat aineen munasokerivaahdon joukkoon
Kaada vuorotellen jäähtynyt voi ja maito samalla sekoitellen.
Kääntele varovaisesti tasaiseksi taikinaksi.
Annostele taikina muffinssivuokiin.
Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Minimuffineissa riittää noin 10-12 min.
Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.


Kuorrutus:
Jos haluat pursottaa kuorrutteen muffinssien päälle,
tee kuorrutetta kaksinkertainen määrä.
Jos taas levität kuorrutteen tasaisesti muffinssien päälle,
riittää pelkästään yksinkertainen kuorrute määrä.

1 rkl kaakaojauhetta
2dl tomusokeria
2 rkl vahvaa kahvia
50g pehmeää voita

Siivilöi kaakaojauhe ja tomusokeri.
Sekoita joukkoon rasva ja kahvi.
Sekoita kuorrutetta niin kauan, että saat kuorrutteesta kiiltävän sekä tasaisen.
Laita kuorrute pursotinpussiin, jossa on esim tähtityllä.
Pursota kuorrute kauniisti muffinssien päälle ja viimeistele halutessasi strösseleillä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...