maanantai 9. joulukuuta 2013

Valkosuklaa hyydykekakku puolukkaglögikiilteellä

Pienen tyttösen 3-vuotissyntymäpäiville tein kaksi tälläistä valkosuklaakakkua,
jossa päällä puolukka-glögikiilteet ja jouluinen koristelu.
Toinen hyydykekakku noin 20 hlölle ja toinen 15 hlölle.
Tässä hieman erilainen versio näistä.
 Onnea Juulialle! ♥



 


Tässä isomman kakun ohje, eli 26 vuokaan:
 
Pohja
200 g piparkakkuja
75 g margariinia
 
Täyte
 6 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
300 g valkosuklaata
½ dl vettä/mehua
 
Kiille
4 liivatetta
4 dl glögiä
150 g puolukoita

Koristelu
kermavaahtoa
sokerimassakoristeita
 


Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Murskaa piparit.
Sulata rasva ja sekoita piparimurut joukkoon.
Painele vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota vispikerma.
Sekoita joukkoon tuorejuusto.
Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen.
Sekoita täytteeseen.
Anna hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia tai seuraavaan päivään.
 
Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Kuumena glögistä n. ½ dl kiehuvaksi.
Sulata liivatelehdet siihen.
Sekoita muun glögin joukkoon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi (menee ainakin puoli tuntia).
 Kaada sitten lusikan kautta vuokaan.
Nosta jääkaappiin hyytymään.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...