lauantai 29. kesäkuuta 2013

Vaaleanpunainen Angry Birds-kakku

Rakas Pihlani täytti 4-vuotta ja synttäreitä juhlittiin tänään.
Kakkutoive oli ollut jo kauan selvillä,
sen pitää olla pinkki tipu, elikkäs tyttö Angry Bird.:)
Siitä aiheesta yritin sitten väsäillä kakun,
jonka tuli sankarin toiveesta sisältää tuoreita mansikoita ja suklaata.
Onnea Pihlalle! ♥
 
 

















Muita tarjoiltavia olivat
mansikka-raparperi hyydykekakku,
kakkutikkarit (ohje),
kalkkuna (ohje)- ja lohipiirakat (ohje).
 
 
 

 
Pohjana kakussa on suklainen levykakkupohja,
täytteenä mansikkasuklaamousse ja tuoreita mansikoita,
kostutuksena sprite,
eristeenä sokerikreemi (ohje) ,
päällyste ja koristeet sokerimassaa,
sekä mustat osat marsipaania.


Suklaa-levykakkupohja
(ns kääretorttupohja)

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g tummaa suklaata
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
2 dl kädenlämpöistä maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sulata suklaa ja lisää se sekoittaen joukkoon.
Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja
ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Anna jäähtyä tai laita jääkaappiin jäähtymään.
Tämä hajoaa todella helposti osiin ja siksi tulee jäähdyttää kunnolla.
Leikkaaminen ja kokoaminen on helpointa jääkaappikylmänä.



Mansikkasuklainen mousse tuoreilla mansikoilla

4 dl vispikermaa
400 g tuorejuustoa
200 g mansikkasuklaata (esim. maraboun)
200 g maitosuklaata
sokeria
6 liivatetta
½ dl mansikkamehua

litra tuoreita mansikoita

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa vispi vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuustot.
Pilko mansikkasuklaa rouheeksi, ja tuoreet mansikat paloiksi.
Sulata tavallinen suklaa ja sekoita se kermaseokseen.
Kuumenna mansikkamehu ja sekoita liivatteet siihen.
Lisää liivateseos tasaisena nauhana kerman joukkoon.
Lisää joukkoon rouhittu mansikkasuklaa ja sekoita.
Täytä kakku laittamalla mansikkalohkoja alle joka kakkukerrokseen ja
suklaamoussea mansikoiden päälle.



 

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Marja-tuorejuustopiirakka

 Pihlan 4-vuotissyntymäpäivä oli tänään,
sen kunniaksi meillä herkuteltiin tälläisella helpolla
mustikka-mansikka piirakalla.
Pippalot neitoselle pidetään vasta tämän viikon lauantaina.
Onnea 4-vuotiaalle rakkaalle! ♥

Tähän piirakkaan saa helposti muunneltua makuja vaihtamalla maustamattoman tuorejuuston
esim sitruunan, appelsiinin- tai mangonmakuiseen.
Myös päälle voi laittaa vaihtoehtoisesti esim. jotain hedelmälohkoja,
 tosin sitten kannattaa vähentää sokerin määrää.

 
pohja
100 g sulatettua margariinia
1 dl sokeria
1 muna
 3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
 
päällys
200 g tuorejuustoa
1 sitruunan mehu
1 muna
vajaa 1 dl sokeria
marjoja
 
Sekoita sulatetun margariinin joukkoon sokeri ja muna,
sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja painele piirasvuoan pohjaan ja reunoille.
Sekoita tuorejuuston joukkoon sitruunamehu, muna ja sokeria maun mukaan.
Kaada seos pohjataikinan päälle vuokaan ja ripottele pinnalle marjat.
Paista 175-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Grashopper pie

Grashopper pie eli suomennettuna heinäsirkkapiirakka päätyi meillä juhannuspöytään hyvien grilliruokien jälkkäriksi.
Nimensä se on saanut samannimisestä drinkistä tuolta Amerikan mailta.
Mukavaa juhannusta kaikille täältä suunnalta! :)

 
 
Hyydykekakun alkuperäisessä reseptissä on alkoholia, jonka prosentit kiehautetaan pois,
mutta esim tässä meidän versiossa ei ollut ollenkaan alkoholia.
Jos et halua käyttää alkoholia, niin lisää maitoa enemmän joukkoon (n. 2dl).

Jos taas haluat nimenomaan säilyttää alkoholin kakussa,
niin lisää likööri vasta vaahtokarkkien sulatuksen jälkeen vaahtokarkkiseokseen
 
alkuperäinen ohje napattu täältä.

 
Pohja
350 g Domino-keksejä
60 g margariiniä/voita
 
Täyte
175 g valkoisia vaahtokarkkeja
1 dl maitoa
1 dl minttulikööriä
5 dl vispikermaa
(vihreää elintarvikeväriä)

 
Päälle
mansikoita
(minttu)suklaata
kermavaahtoa
 


 
Murskaa keksit monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
Painele seos noin 26-28 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Nosta sivuun tai vaikka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.
Mittaa pinnoitettuun kattilaan vaahtokarkit, maito sekä minttulikööri.
Kuumenna seos kiehuvaksi ja sekoita niin, että vaahtokarkit sulavat joukkoon.
Kaada seos kulhoon ja viilennä jääkaapissa välillä sekoitellen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Lisää joukkoon halutessasi hieman vihreää elintarvikeväriä ja nostele kerma jäähtyneen vaahtokarkkiseoksen joukkoon.
Kaada seos keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmeyttämään ainakin muutaman tunnin ajaksi. 
Irrota varovasti kakku varovasti ja siirrä tarjoilulautaselle.
Koristele mielesi mukaan.
Meillä koristeeksi tuli tuoreita mansikoita ja minttusuklaata sekä pari sokerimassa koristetta.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Vadelma-valkosuklaamuffinit

Kiitokset teille ihanat vierailijat ♥
jo yli 10 000 käyntiä täynnä!
Samalla voi juhlia myös lähestyvää juhannusta! :)
Vadelman ja valkosuklaan makuisia kuppikakkuja,
 jotka ovat sopivan makeita ja pehmoisia.
Koristeena sokerikreemiä (ohje) värjättynä vihreäksi
sekä mansikanmakuista kermavaahtoa ja strösseleitä.
 



n. 20 kappaletta

 200 g margariinia
2 ½ dl sokeria
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
 1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 ½ dl maitoa
150 g valkosuklaata
200 g vadelmia
 
Hienonna valkosuklaa.
 Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
 Lisää munat joukkoon yksitellen.
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Lisää jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Sekoita joukkoon valkosuklaa ja lopuksi vadelmat.
Täytä muffinssivuoat taikinalla.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Pinkki Hello Kitty-kakku

Pinkkiä ja vaaleanpunaista värimaailmaa edustava Hello Kitty lähti 5-vuotissyntymäpäiville.
Koristeiksi tein lisäksi perhosia ja kukkia sokerimassasta.
Paljon onnea Ella! :)


 

 
Pohjana 8 munan sokerikakku-pohja,
täytteenä mansikkamousse (sama kuin tässä kakussa),
kostutus mansikkamehulla
ja
eristeenä sokerikreemi (ohje).
Päällinen ja koristeet sokerimassaa.


 
Sokerikakku-pohja
 
Tätä ohjetta on helppo soveltaa eri kokoisiin täytekakkuihin.
Munien lukumäärä määrää kakun koon ja muiden aineiden menekin.
Leivinjauheen määrää voit lisätä/vähentää pohjan koon mukaan.
Tässä on esimerkkinä 5 munan pohja.
 
5 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
 
Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija n. 24-26 cm).
 Ota esille kaksi saman kokoista lasia.
Riko munat toiseen lasiin.
Kaada toiseen lasiin saman verran sokeria.
Kaada sokeri kulhoon.
Mittaa tyhjentämääsi lasiin edelleen munien kanssa yhtä paljon jauhoja.
Jauhojen suhde on seuraava puolet vehnäjauhoja ja puolet perunajauhoja.
Laita päälle 2 tl leivinjauhetta ja sekoita lusikalla jauhot keskenään.
Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa hyväksi vaahdoksi.
Vaahto on riittävän kovaa, kun vatkaimella tiputtamasi kuvio jää hetkeksi pinnalle näkymään.
Siivilöi jauhot munavaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen.
 
Sekoita varovasti.
Kaada vuokaan ja hölskytä ilmakuplat pois.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 min.
Joudut todennäköisesti laittamaan päälle folion tai leivinpaperin
pinnan tummumisen takia paiston lopussa.
Kakku on valmis, kun se on hieman irronnut vuoan reunoista.
Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.

 


Ristiäiskakut Ennille

Rakkaan serkkuni pienenpieni prinsessa kastettiin
ja sain kunnian tehdä ristiäiskakut juhlaan.
Onnea suloisesta nimestä Enni Maria! ♥
Sattuipa niin mukavasti vielä että pieni sai nimen mun synttäripäivänäni. :)

Isompi kakku mitoitettu noin 25 hlölle,
pienempi noin 10 hlölle (varakakku).






 

Pohjana isossa tumma mehevä kaakaopohja (ohje),
pienempi on koottu kulhoon pallokakuksi,
pohjana käytetty tummaa levykakkupohjaa (ohje).
Täytteenä kummassakin mansikkamousse.
Eristeenä sokerikreemi (ohje).
Kostutus mansikkamehulla.
Kaikki koristeet ja päälliset sokerimassaa sekä kaulintamassaa.


 
 
Mansikkamousse (26 cm pohjaan mitoitettuna)

4 dl laktoositonta vispikermaa
3 tl vaniljasokeria
400 g tuorejuustoa
500 g mansikoita
½ dl sokeria
9 liivatetta
½ dl tuoremansikkamehua
 
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Murskaa/soseuta mansikat ja valuta nesteet.
Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri ja sokeria (maun mukaan).
Kuumenna mansikoista jäänyttä mehua ja sulata joukkoon liivatteet.
Lisää tasaisena nauhana koko ajan vatkaten kermaseokseen ja sekoita.
Lisää viimeiseksi sekaan murskatut ja valutetut mansikat.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Sitruuna-marenkipiirakka

Pihlan nimipäiviä meillä juhlistettiin eilen, sen kunniaksi tein sitruunapiirakan.
Pihla-muruselle onnea! ♥
Tein tuollaisen Hello Kittyn lisäksi koristeeksi
sankarin toiveesta.
Paistoaikojen kanssa kannattaa tässä olla tarkkana,
itselläni kakku tuli turhan kovaksi pohjalta.
Tämä ohje on 24 cm:n irtopohjavuokaan tehtynä.
 
 


pohja
175 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
 
täyte
1 sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori
4 munankeltuaista
1 kokonainen (keltuainen + valkuainen) kananmuna
100 g margariinia
3 dl tomusokeria
 
marenki
4 munanvalkuaista
2 dl sokeria


Sulata margariini.
Vatkaa keskenään margariini, vehnäjauhot ja sokeri.
Painele taikina leivinpaperilla pingotetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Esipaista pohjaa 200 asteisen uunin keskitasolla alle 10 minuuttia.
Valmista täyte: raasta sitruunan kuori, purista sitruunan mehu kulhoon.
Sekoita mehuun raastettu sitruunan kuori, munankeltuaiset,
 kananmuna, sulatettu margariini ja tomusokerit.
 Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja laita takaisin uuniin.
Paista, kunnes täyte on hyytynyt.
Valmista marenki vatkaamalla keskenään munanvalkuaiset ja sokeri.
Kaada marenki hyytyneen täytteen päälle ja paista piirasta 250 asteessa
kunnes marenki on saanut hennon ruskean sävyn.



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Jalkapallokakku

Puolikasta jalkapalloa esittävän kakun tein 12-vuotiaalle
jalkapalloilija tyttöselle.
Koristeena ruohoa, turkooseja perhosia ja
 pari vaaleanpunaista ruusua lehtineen.
Paljon onnea Maiju! :)

 
 
 
Kakku mitoitettu noin 15 hengelle,
 se on tehty kulhoon kokoamalla vuorotellen pohjapaloja ja täytettä.
Pohja tehty mehevällä tummalla levykakkupohjalla,
täytteenä daimmousse vadelmilla (sama kuin tässä kakussa), 
kostutus vadelmamehulla ja
eristeenä sokerikreemi (ohje).
Ruoho on vihreäksi värjättyä sokerikreemiä,
pursotettunaa spaghetti-tyllalla.
Koristeet ja päällinen sokerimassaa.
 
 
Mehevä tumma levykakku/kääretorttu-pohja

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja
ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Anna jäähtyä tai laita jääkaappiin jäähtymään.
Tämä hajoaa helposti osiin ja siksi tulee jäähdyttää kunnolla.
Leikkaaminen ja kokoaminen on helpointa kylmänä.
 
 


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Mutakakku

Mud cake eli mutakakku tehtiin tälle perjantaille.
Mutakakun nimensä veroisesti tulee jäädä keskeltä raa'aksi ja parhaimmillaan se on tarjoiltuna vaniljajäätelön, marjojen tai kermavaahdon kera.
Meillä kokeiluun lähti tuo uusi appelsiinimaitojäätelö ja hyvää oli. :)

Suklaista viikonloppua!

 
Koristelusta vastasi innokas pikkuväki. :D
Koristeina siis tomusokeria, suklaarusinoita ja sokerimassaperhosia.


pohja
 150 g tummaa leivontasuklaata
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
4 munaa
2 ½ dl sokeria
 
Sulata suklaa.
Sulata voi ja anna jäähtyä hetki.
Sekoita voi- ja suklaasula keskenään.
Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita joukkoon jauhoseos vuorotellen voi-suklaaseoksen kanssa.
Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm).
Jos laitat pohjalle leivinpaperin, on kakkua helpompi valmiina siirrellä.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15-30 minuuttia.
( Itse pidin uunissa tällä kertaa noin 20 min,
mutta omaan makuuni olisi saanut olla vielä enemmän raaka.)
Mutakakun on tarkoitus jäädä sisältä hieman raa’aksi.
Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua.
Ripottele pinnalle tomusokeria.
Tarjoile jäätelön, kermavaahdon tai vaikkapa marjojen kanssa.
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...