keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Jalkapallokakku

Puolikasta jalkapalloa esittävän kakun tein 12-vuotiaalle
jalkapalloilija tyttöselle.
Koristeena ruohoa, turkooseja perhosia ja
 pari vaaleanpunaista ruusua lehtineen.
Paljon onnea Maiju! :)

 
 
 
Kakku mitoitettu noin 15 hengelle,
 se on tehty kulhoon kokoamalla vuorotellen pohjapaloja ja täytettä.
Pohja tehty mehevällä tummalla levykakkupohjalla,
täytteenä daimmousse vadelmilla (sama kuin tässä kakussa), 
kostutus vadelmamehulla ja
eristeenä sokerikreemi (ohje).
Ruoho on vihreäksi värjättyä sokerikreemiä,
pursotettunaa spaghetti-tyllalla.
Koristeet ja päällinen sokerimassaa.
 
 
Mehevä tumma levykakku/kääretorttu-pohja

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja
ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Anna jäähtyä tai laita jääkaappiin jäähtymään.
Tämä hajoaa helposti osiin ja siksi tulee jäähdyttää kunnolla.
Leikkaaminen ja kokoaminen on helpointa kylmänä.
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...