lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lentokone- ja traktorikakut

 Tein omille pojilleni heidän toiveidensa mukaiset 4-vuotiskakut.
Jesperille lentokoneen, sekä Justukselle traktorin.
Lisäksi juhlissa oli tarjolla näitä lasten tekemiä maidottomia/munattomia kaakaomuffineja,
jauheliha-texmex-piirakkaa ja coctailtikkuja.
Onnea Justus ja Jesper! ♥♥
 
 

 
 

 
 
Jesperin lentokone-kakussa oli täytteenä pojan toiveen mukaisesti
päärynä-valkosuklaamousse.
Pohjana 20 hlölle sokerikakkupohja 5 munan (ohje),
kostutuksena päärynämehu,
eristeenä sokerikreemi (ohje),
päällys ja koristeet kaulintamassaa ja marsipaania.
 
 
Päärynä-valkosuklaamousse
 
4 dl vispikermaa
 400 g maustamatonta tuorejuustoa
   240 g päärynää (säilyke)
  5 liivatetta
  ½ dl päärynämehua
200 g valkosuklaata

  Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
 Sekoita joukkoon tuorejuusto.
Sulata valkosuklaa ja lisää mukaan.
   Lisää liotetut liivatteet kuumennetun ½ dl päärynämehuun ja sekoita täytteeseen.
Lisää pilkotut päärynät mukaan.
  Levitä täyte pohjan päälle.
 


 
Justus halusi itselleen täytteeksi mansikkamoussen (ohje).
Pohjana tumma mehevä kaakaopohja 20 hlölle (ohje),
kostutuksena mansikkamehu,
eristeenä sokerikreemi (ohje),
päällys sokerimassaa sekä kaulintamassaa, mustat osat marsipaania.
 



 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...